HERKKÄ LAPSI
Moni kasvattaja pohtii onko juuri oma tai lähipiiriin kuuluva lapsi erityisherkkä. Ehkä? Erityisherkkiä on niin paljon, että todennäköisyys on 15-20 prosenttia. Aivan pienen lapsen kannalta ei ole olennaisinta se saako hän hienoja nimiä tai kirjainyhdistelmiä kokemuksilleen, vaan aikuisten tuki ja kyky asettua lapsen asemaan. Tätä kykyä voi auttaa, jos perehtyy niihin moninaisiin syihin joita lapsen käytöksen takana voi olla – yksi sellainen on herkkyys. Kaikista tärkeintä on, että lapsi saa tuntea itsensä upeaksi kaikkine ominaisuuksineen.
MISTÄ TIETÄÄ ONKO LAPSI ERITYISHERKKÄ?
Kun aikuinen alkaa pohtia lapsen herkkyyttä, taustalla on usein pitemmän aikaa jatkunut tunne, että lapsessa on jotakin erityistä. Se on voinut alkaa jo syntymästä tai ilmetä vähitellen lapsen kasvaessa. Jokainen herkkä on omanlaisensa kokoelma temperamenttipiireitä, eikä mikään tietty piirre tai sen puuttuminen tee ihmisestä erityisherkkää. Yleistä on, että herkillä lapsilla ilmenee seuraavanlaisia ominaisuuksia: aistiherkkyyksiä (äänet tai materiaalit häiritsevät), syömishaasteita (ruuan rakenne tai maku aiheuttaa vaikeuksia), matala kipukynnys, lapsi säikähtää helposti, tarkka sosiaalinen silmä, laaja sanavarasto, ylivirittymistä, voimakkaita tunnereaktioita, voimakasta empatiaa, syvällisiä pohdintoja, hyvä mielikuvitus, univaikeuksia tai pelkoja. Joku voi saada apua esimerkiksi erityisherkkyyden tunnistamiseen kehitetyistä testeistä. On hyvä olla avoimin mielin, sillä herkkyyteen ja moniin neuropsykiatrisiin ominaisuuksiin (kuten adhd ja autismikirjo) kuuluu samoja piirteitä. Tärkeää on lapsen tukeminen ja arvostaminen omana itsenään.
KYSYMYKSIÄ POHDINTOJEN TUEKSI
Jos lapsen herkkyys mietityttää, kannattaa kysyä itseltään muutamia kysymyksiä. Ne voivat auttaa ymmärtämään lasta ja hänen herkkyyttään.
– Millaisia haasteita ja ominaisuuksia lapsella on?
– Millaisissa tilanteissa haasteet ilmenevät?
– Millaisia haasteita lapsen elämän varrella on aikaisemmin ollut?
– Onko lapsella ollut elämässään isoja kuormitustekijöitä?
– Sopivatko lapsen piirteet myös neurokirjolle ja olisiko niiden taustaa tarpeen pohtia tarkemmin?
– Onko somaattisia syitä selvitetty? Esimerkiksi selvittämättömät allergiat tai refluksi voivat aiheuttaa erikoisia oireita.
– Miten itse, ja muut kasvattajat ympärillä, suhtautuvat herkkyyteen: näemmekö sen voimavarana vai haasteena?
HERKÄN LAPSEN KOHTAAMINEN
Vielä tämän päivän vanhemmat ovat sukupolvea, joiden kasvatuksessa ei välttämättä otettu herkkyyttä huomioon. Moni herkkä on kokenut reipastamista. Moni on joutunut venymään rajojensa yli ja puremaan hammasta. Moni on kokenut olevansa vääränlainen. Monen kuormitusreaktiot on torjuttu tai niistä on rankaistu ankarasti. Ymmärrettävästi tämä jättää jälkiä. Sen sijaan kasvatus, jossa herkkyys nähdään voimavarana ja kohdataan tilaa antaen vahvistaa itsetuntoa ja -kunnoitusta. Kuormitusreaktioiden syihin pyritään puuttumaan ja ne koetetaan ratkoa rakentavasti. Erityisherkän lapsen maailmaa ei tarvitse pehmentää ja siloittaa. Lasta ei myöskään tarvitse karaista. Elaine N. Aron on todennut, että maailma tarvitsee kipeästi taidolla kasvatettuja herkkiä. He ovat todellinen lahja: heistä kasvaa harvinaisen tarkkanäköisiä aikuisia, jotka huomioivat kokonaiskuvan ja kykenevät syvään empatiaan. Mitäpä muuta maailma tarvitsisi tällä hetkellä?
VANHEMMILLE JA KASVATTAJILLE
Elämme aikaa jolloin vanhemmuuden vaatimukset ovat usein kohtuuttomia. Herkkyyden huomioimisen ei tarvitse olla yksi vaatimus lisää, vaan matka jolla tehdään virheitä, ja toisinaan onnistutaan. Omassa arjessa toimivat asiat keksitään vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Kukaan vanhempi ei myöskään pysty joka kerta hillitsemään itseään lapsen kohtuuttoman käytöksen edessä. Jokainen tuntee itsensä joskus kyvyttömäksi. Jokaisen sanallisesta tai sanattomasta viestinnästä välittyy joskus se, että väsyttää ja ahdistaa. Tärkeää on, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja – myös vanhemmille. Se on hieno tilaisuus näyttää esimerkkiä: selittää, pyytää anteeksi ja jatkaa elämää. Olennaista ei ole se, että välillä hermot menevät, vaan kaikki muu hyvä vuorovaikutus ja lämpö jolla ympäröimme lapsemme muina aikoina.