Syksyllä 2023 ilmestyy kirja nimeltä Villikissareppu. Itsenäinen jatko-osa Näkymättömälle repulle.
Villikissareppu jatkaa tarinaa herkästä lapsesta, jonka elämään erikoinen kokemusten reppu tuo vuoroin riemua, vuoroin hankaluuksia. Ajatus Villikissarepusta syntyi jo silloin kun kirjoitin Näkymättämän repun. Tarinan ympärille oli kasvanut idean alkuja. Alkuja, jotka kitkin pois, koska kirjoitin kuitenkin lyhyttä tarinaa, sellaista, johon päiväkoti-ikäisen keskittymiskyky riittäisi. Mutta kun yksi tarina oli koossa, pois nypityt alut rupesivat elämään omaa elämäänsä ja syntyi uusia tarinoita.
Reppu-kirjasarjan ensimmäinen osa on yleiskatsaus aiheeseen, herkän ja herkästi kuormittuvan ihmisen perusproblematiikkaan, jossa tarkasti havainnoiva mieli kerää näkymättömiä kokemuksia mukaansa – hyvässä ja pahassa. Reppu kasvaa, kevenee, kasvaa ja kevenee. Joskus ehkä vähän räjähtelee. Sitä se elämä on. Se on herkän elämän normaali tila. Sen kanssa oppii pärjäämään.
Villikissarepussa eteen tulee tilanne, jossa reppu ei kevenekään tuttuun tapaan. Päähenkilö Rosalin elämässä tapahtuu isoja muutoksia, ja reppu alkaa käyttäytyä ennennäkemättömällä tavalla. Villikissareppu tarttuu siihen, monen herkän joskus kokemaan tilanteeseen, jossa repun jokapäiväinen elämä, keveneminen ja kasvaminen katkeaa liian isojen haasteiden takia. Tarvitaan pysähtymistä, tarvitaan enemmän apua. Pitää selvittää miten villiintyneitä reppuja kesytetään.
Muutoksia kohdanneiden herkkien lisäksi Villikissareppu tarjoaa heijastuspintaa kaikille, jotka ovat joskus muuttaneet, ikävöineet, aloittaneet uudessa koulussa, eskarissa tai päiväkodissa, jotka ovat joskus tunteneet yksinäisyyttä, ujostelleet tai jännittäneet. Tai kohdanneet lapsen, joka kamppailee tällaisten asioiden kanssa.
Kun kirjoitin Villikissareppua, jouduin hiukan kamppailemaan sen kanssa, että kirjassa reppu taas näyttäytyy haasteena. Olisin oikeastaan halunnut kirjoittaa seuraavaksi kirjan, jossa esille pääsisivät repun kaikki hauskat ominaisuudet: taito muuttaa tylsyys leikeiksi, pikkukivet timanteiksi ja harmaa väriloistoksi. Olisi niin tärkeää muistuttaa herkille lapsille, että he kantavat selässään taikareppua, joka saa elämän säihkymään.
Kävi kuitenkin niin, että kirjaan putkahteli haasteita ja hankaluuksia. Se johtuu siitä, että yhteiskunnan matka herkkien lasten tukemisessa on vasta alussa. Oletus ihmisten yhtäläisestä stressinsietokyvystä, kuormittumistaipumuksesta ja hermostosta elää yhä vahvana. Ja siksi on tärkeä vieläkin kirjoittaa haasteista. Sikäli kun herkkyydestä saan kirjoittaa ja puhua, tulen pitämään esillä myös herkkyyden iloisia puolia.
Miten niitä villiintyneitä reppuja sitten kesytetään? Siihen Villikissareppu ei anna yksiselitteistä vastausta. Villiintyneet reput ovat erilaisia. Kesyyntyminen alkaa siitä, että villi reppu huomataan. Jonkun reppu kesyyntyy itsestään ajan kanssa. Joku saattaa tarvita apua vaikkapa nukkumiseen, ehkä kesyyntyminen alkaa siitä kun uni korjaantuu? Jonkun pitää perua harrastuksia ja ottaa aikalisä. Joku tarvitsee monta hyvää keskustelua. Joku apuvälineitä: korvatulppia, piilopaikan, stressilelun, purukorun, monenlaisia löytyy. Joku tarvitsee loman. Erityisen paljon aikaa omalta aikuiselta. Myös opettajat, erityisopettajat ja toimintaterapeutit ovat hyviä kesyttämään villiintyneitä reppuja. Kun lasta autetaan näkymättömän repun kanssa hänestä tulee aikuinen, joka osaa auttaa itseään, ja tarvittaessa hakea lisäapua ajoissa.